AMERIKAN-KIERTUE VUONNA 1925

USA:n yleisurheiluliitto oli jo marraskuusta 1922 lähtien kiinnostunut saamaan Paavo Nurmen juoksemaan uudelle mantereelle. Nurmen opinnot Helsingin Teollisuuskoulussa sekä Pariisin olympialaisiin valmistautuminen estivät matkan toteutumisen kahden vuoden ajan. Pariisin olympiavoittojensa jälkeen hän oli entistäkin tavoitellumpi amerikkalaisten kilpailujärjestäjien keskuudessa. Marraskuussa 1924 Nurmi astui Hangossa Arcturus-laivaan yhdessä hierojansa Eino Hakoniemen kanssa. Matka kulki tuttua siirtolaisreittiä Kööpenhaminan, Hullin ja Liverpoolin kautta kohti New Yorkia. Harjoitusolosuhteet eivät olleet laivoilla kovin otolliset. Nurmi on itse kuvannut matkaansa Työläisurheilijan joulu -lehdessä 1925 seuraavasti: "(H)arjoittelin laivalla joka päivä. Oikeammin öisin huonossa sähkövalaistuksessa, sillä päiväsaikaan en kehdannut ja taas aamuhämärryksissä stuertien ylösnoustua en uskaltanut". Celtic-laiva saapui New Yorkiin 10. joulukuuta, ja suurjuoksijaa oli vastassa monisatapäinen amerikansuomalaisten joukko. Virallinen vastaanotto oli kaupungintalolla, jossa New Yorkin pormestari ojensi kunniavieraalle kaupungin avaimen.

SISÄRADOILLA SANKKA SAVU JA HELVETILLINEN HUUTO

Nurmi asui ensin huoltajansa, amerikansuomalaisten urheiluseuran FAAC:n puheenjohtajan Hugo Qvistin, luona. Hän muutti kuitenkin nopeasti laitakaupungille, koska Qvistin asunnolla hyöri kymmenittäin haastattelijoita ja innokkaita ihailijoita. Nurmi aloitti tiukan harjoituskuurin kestääkseen tulevan kilpailukiertueen: ensin 2½ viikon harjoituskausi ulkona ja sitten totuttautuminen sisäratoihin.

Ensimmäinen kilpailu oli 6. tammikuuta 1925 legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Areena oli myyty loppuun nopeasti sen jälkeen, kun tieto suomalaistähden avauskilpailusta levisi julkisuuteen. Nurmi piti Gardenin kimmoisaa 160 jaardin (140 m) rataa Amerikan nopeimpana, ja tupakansavuisen ilman hän totesi kiihottavan elimistöä. Nurmen avauskilpailun ohjelma muistutti edelliskesän sankariteoista - tunnin sisällä maili ja 5000 metriä. Maililla USA:n parhaat miehet, Joie Ray ja Lloyd Hahn, näyttivät aluksi yllättävän suomalaisen, joka ei "alussa päässyt resonanssiin joustavan radan kanssa", mutta Nurmi otti karkulaiset kiinni ja juoksi maaliin uudessa maailmanennätysajassa 4.13,5. 5000 metrin alku myöhästyi jonkin verran innokkaiden valokuvaajien piirittäessä Nurmea ja tämän kovinta kilpakumppania Ville Ritolaa. Ritola piti juoksussa vauhtia, mutta 200 metriä ennen loppua Nurmi lähti tavoittamattomaan kiriin, ja kellot pysähtyivät aikaan 14.44,6 - jälleen uusi ME!

MATKAKILOMETREJÄ YLI 50 000!

Nurmella ei ollut tarkoituksena viipyä Yhdysvalloissa koko talvea, mutta loistavan ensiesiintymisen jälkeen hänet haluttiin kilpailemaan maan joka kolkkaan. Nurmi juoksikin yhteensä 55 kilpailua ja lisäksi kilpailujen välipäivinä lukuisia näytösjuoksuja kouluissa, yliopistoissa ja sotilaskasarmeissa. Rasittavinta kiertueella ei tainnut olla itse kilpaileminen vaan matkustaminen ja edustaminen. 1920-luvulla ei juuri lentokoneella matkusteltu, vaan matkat tehtiin junalla tai linja-autolla. Nurmen kiertue ulottui rannikolta rannikolle Bostonista San Franciscoon, ja ehtipä hän poiketa kahteen otteeseen Kanadankin puolella. Yhteensä Nurmelle kertyi matkakilometrejä yli 50 000. Kun sisäratakilpailut alkoivat sangen myöhään ja illan päänumerona ollut Nurmen juoksu alkoi lähempänä puoltayötä, pääsi sankari nukkumaan vasta yhden-kahden aikaan yöllä. Olosuhteisiin nähden Nurmen loppusaldo oli huikea: 55 kilpailua (45 sisällä ja 10 ulkoradoilla), joista 51 voittoa, kolme kakkossija (joista kaksi tasoitusjuoksuissa) ja yksi keskeyttäminen pistoksen vuoksi. Sisäratojen maailmanennätyksiä hän paransi kaikkiaan 12 kertaa virallisilla matkoilla sekä lukuisan määrän epävirallisissa lajeissa. Viimeisen kilpailunsa Nurmi kävi 26. toukokuuta New Yorkissa Yankee Stadiumilla, jossa hän päästi 880 jaardilla mantereen nopeimman puolimailerin Alan Helffrichin edelleen – kohteliaisuudesta, todettiin eräässä lehtilausunnossa.

MIKSI AMERIKKA HULLAANTUI?

Miksi Nurmen Amerikan-kiertueesta on kirjoitettu ja puhuttu niin paljon? Miten hiljainen ja kuoreensa vetäytyvä The Phantom Finn saattoi valloittaa amerikkalaisten sydämet iloisella 20-luvulla, jolloin charleston, jazz ja kabareet saivat valtaosan väestöstä hurmokseen? Ainakaan Nurmi ei itse hakenut julkisuutta, sillä tapansa mukaan hän ei antanut ainoatakaan haastattelua matkansa aikana. On hyvin ymmärrettävää, että Nurmen palattua Suomeen tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander kutsui hänet äitinsä kera Naantalin Kultarantaan vastaanottamaan Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkkiä, mutta miksi myös Yhdysvaltojen presidentti Calvin Coolidge halusi tavata Nurmen?

New York Times kirjoitti tammi-maaliskuussa yli 70 uutista Nurmesta ja hänen edesottamuksistaan, ja pienemmät lehdet seurasivat esimerkkiä. Sanomalehtien rummutus olikin varmasti yksi suuren suosion syy, kuten Nurmi itsekin havaitsi: ”Sanomalehden tapaa kaikkien käsissä, mutta niistä luetaan yksinomaan urheilu-uutiset, minkä jälkeen lehti viskataan menemään". Kun Nurmi talvella 1929 teki uuden kiertueen Amerikkaan, kohu oli jälleen melkoinen, mutta vuoden 1925 kaltaiseen kilpailukaruselliin hän ei tällä kertaa ryhtynyt. Paavo Nurmi vieraili Yhdysvalloissa lukuisia kertoja aina 60-luvulle saakka, ja hän oli aina haluttu vieras sikäläisten kuuluisuuksien juhlissa.

copyright (c) Suomen Urheilumuseo