KILPAILUPAIKAT
 

Jo vuoden 1940 olympiakisoja valmisteltaessa keskitettiin useimmat uudet kilpailupaikat Helsinkiin mahdollisimman lähelle Olympiastadionia. Kaikkia niitä oli kunnostettava, ajanmukaistettava ja laajennettava 1952 kisoihin.
Olympiastadion
(arkkitehdit Yrjö Lindegrén ja Toivo Jäntti)
Vuonna 1938 valmistunut Helsingin Olympiastadion oli alkuperäisessä asussaan yksi Suomen kauneimmista funkisrakennuksista. Olympiakisoja 1952 varten rakennetussa puukatsomossa oli tilaa noin 70 000 katselijalle.
   
 
Uimastadion
(arkkitehti Jorma Järvi)
Uimastadionin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1939, mutta ne keskeytyivät sotien vuoksi ja saatiin valmiiksi vasta vuonna 1947. Kumpulaan rakennettiin maauimala olympiaurheilijoiden harjoituspaikaksi.
 
 
Velodromi
(arkkitehti Hilding Ekelund)
Helsingin velodromi valmistui vuonna 1946. Ratapyöräilykilpailujen lisäksi velodromin keskellä olevalla nurmikentällä järjestettiin maahockeykilpailut.
   
 
Soutustadion
(arkkitehti Hilding Ekelund)
Meren rantaan Taivallahdelle rakennettu Soutustadion valmistui 1939. Vuoden 1952 olympiakisojen lähestyessä paikka todettiin kuitenkin liian tuuliseksi soutukilpailujen järjestämiseen ja Meilahteen rakennettiin väliaikainen soutustadion. Taivallahden Soutustadionilla järjestettiin melontakilpailut.
   
 
Messuhalli
(arkkitehdit Aarne Hytönen, Risto-Veikko Luukkonen)
Messuhalli valmistui vuonna 1935. Monikäyttöhalli suunniteltiin näyttelyiden ohella mm. konserttien ja urheilutilaisuuksien pitopaikaksi. Laajennetussa Messuhallissa järjestettiin voimistelu-, paini-, nyrkkeily- ja painonnostokilpailut sekä koripallon loppuottelut.
   
 
Tennispalatsi
(arkkitehtiylioppilas Helge Lundström)
Tennispalatsi rakennettiin autokaupan sekä autojen huollon keskukseksi. Talossa oli myös neljä tenniskenttää aputiloineen. Tennispalatsissa käytiin koripallon karsinta- ja alkusarjaottelut.
   
 
Ruskeasuon ratsastushalli
(arkkitehti Martti Välikangas)
Ruskeasuon ratsastushalli valmistui vuoden 1940 kisoihin. Kouluratsastuskilpailut käytiin ratsastushallien viereisellä ruohokentällä.
   
 

Pallokenttä
Pallokenttä rakennettiin yksityisenä yrityksenä 1910-luvulla. Helsingin kaupunki otti kentät hoitoonsa vuonna 1939. Olympiakisoissa Pallokentällä pelattiin jalkapallon alkusarjan otteluita.

Malmin ja Huopalahden ampumaradat
Malmin ampumaradalla järjestettiin kaikki ampumakilpailut lukuun ottamatta haulikkoammuntaa, joka kilpailtiin Huopalahden ampumaradalla.

Purjehdussatamat
Purjehduskilpailuissa käytettiin olemassa olevia satamia. Finnjollakilpailut järjestettiin kaupungin lähivesillä Liuskasaaren tuntumassa. Suurten veneluokkien lähtö- ja maalipaikat sijaitsivat Harmajan majakkasaaren luona.

Helsingin ulkopuolella sijainneet kilpailupaikat
Espoon Westendissä Hagalundin kartanon mailla sijaitsevassa tennishallissa ratkottiin kaikki kisojen miekkailumitalit.

Olympiakisojen nykyaikaisen 5-ottelun kilpailut järjestettiin Hämeenlinnassa Ahveniston maastossa.

Kotkan, Lahden, Tampereen ja Turun kaupungit rakennuttivat olympiakisoja varten uudet pallokentät, joilla käytiin kisojen jalkapalloturnauksen karsintaotteluja sekä ensimmäisen ja toisen kierroksen otteluja välieriin saakka