USA:n yleisurheiluliitto oli jo marraskuusta 1922 lähtien kiinnostunut saamaan Nurmen juoksemaan uudelle mantereelle. Nurmen opinnot Helsingin Teollisuuskoulussa sekä Pariisin olympialaisiin valmistautuminen estivät matkan toteutumisen kahden vuoden ajan. Pariisin olympiakisojen jälkeen hän oli entistäkin tavoitellumpi amerikkalaisten kilpailujärjestäjien keskuudessa. Marraskuussa 1924 Nurmi astui Hangossa Arcturus-nimiseen laivaan yhdessä hierojansa Eino Hakoniemen kanssa. Matka kulki tuttua siirtolaisreittiä Kööpenhaminan, Hullin sekä Liverpoolin kautta kohti New Yorkia. Harjoitusolosuhteet eivät olleet laivoilla kovin otolliset. Nurmi on itse kuvannut matkaansa Työläisurheilijan joulu -lehdessä 1925 seuraavasti: "(H)arjoittelin laivalla joka päivä. Oikeammin öisin huonossa sähkövalaistuksessa, sillä päiväsaikaan en kehdannut ja taas aamuhämärryksissä stuertien ylösnoustua en uskaltanut". Celtic-laiva saapui New Yorkiin 10. joulukuuta ja suurjuoksijaa oli vastassa monisatapäinen amerikansuomalaisten joukko. Virallinen vastaanotto oli kaupungintalolla, jossa kaupungin pormestari ojensi kunniavieraalle kaupungin avaimen.
SISÄRADOILLA SANKKA SAVU JA HELVETILLINEN HUUTONurmi asui ensin huoltajansa, amerikansuomalaisten urheiluseuran (FAAC) puheenjohtajan Hugo Qvistin, luona, mutta muutti nopeasti laitakaupungille, koska Qvistin asunnolla hyöri kymmenittäin haastattelijoita ja innokkaita ihailijoita. Nurmi aloitti tiukan harjoituskuurin kestääkseen tulevan kilpailukiertueen:
MATKAKILOMETREJÄ YLI 50 000!ensin 2½ viikon harjoituskausi ulkona ja sitten totuttautuminen sisäratoihin. Ensimmäinen kilpailu oli 6. tammikuuta legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Areena oli myyty loppuun nopeasti sen jälkeen, kun tieto suomalaistähden avauskilpailusta levisi julkisuuteen. Nurmi piti Gardenin kimmoisaa 160 jaardin (140 m) rataa Amerikan nopeimpana ja tupakansavuisen ilman hän totesi kiihottavan elimistöä. Nurmen avauskilpailun ohjelma muistutti edelliskesän sankariteoista - tunnin sisällä maili ja 5000 metriä. Maililla USA:n parhaat miehet, Joie Ray ja Lloyd Hahn, näyttivät aluksi yllättävän suomalaisen, joka ei "alussa päässyt resonanssiin joustavan radan kanssa", mutta Nurmi otti karkulaiset kiinni ja juoksi maaliin uudessa maailmanennätysajassa 4.13,5. 5000 metrin alku myöhästyi jonkin verran innokkaiden valokuvaajien piirittäessä Nurmea ja tämän kovinta kilpakumppania Ville Ritolaa. Ritola piti juoksussa vauhtia, mutta 200 metriä ennen loppua Nurmi lähti tavoittamattomaan kiriin ja kellot pysähtyivät aikaan 14.44,6 - jälleen uusi ME!
Nurmella ei ollut tarkoituksena viipyä Yhdysvalloissa koko talvea, mutta loistavan ensiesiintymisen jälkeen hänet haluttiin kilpailemaan maan joka kolkkaan. Nurmi juoksikin yhteensä 55 kilpailua ja lisäksi kilpailujen välipäivinä lukuisia näytösjuoksuja kouluissa, yliopistoissa ja sotilaskasarmeissa. Rasittavinta kiertueella ei tainnut olla itse kilpaileminen vaan matkustaminen ja edustaminen.
MIKSI AMERIKKA HULLAANTUI?1920-luvulla ei juuri lentokoneella matkusteltu, joten matkat tehtiin junalla tai linja-autolla. Nurmen kiertue ulottui rannikolta rannikolle, Bostonista San Franciscoon ja ehtipä hän poiketa kahteen otteeseen Kanadankin puolella. Yhteensä Nurmella kertyi matkakilometrejä yli 50 000. Kun sisäratakilpailut alkoivat sangen myöhään ja illan päänumero " Nurmen juoksu " alkoi lähempänä puoltayötä, pääsi sankari nukkumaan vasta yhden-kahden aikaan yöllä. Olosuhteisiin nähden Nurmen loppusaldo oli huikea: 55 kilpailua (45 sisällä ja 10 ulkoradoilla), joista 53 voittoa, yksi kakkossija ja yksi keskeyttäminen pistoksen vuoksi. Sisäratojen maailmanennätyksiä hän paransi kaikkiaan 12 kertaa virallisilla matkoilla sekä lukuisan määrän epävirallisissa lajeissa. Viimeisen kilpailunsa Nurmi kävi 26. toukokuuta New Yorkissa Yankee Stadiumilla, jossa Nurmi päästi 880 jaardilla mantereen nopeimman puolimailerin Alan Helffrichin edelleen – kohteliaisuudesta, todettiin eräässä lehtilausunnossa.
Miksi Nurmen Amerikan kiertueesta on kirjoitettu ja puhuttu niin paljon? Miten hiljainen ja omaan kuoreensa vetäytyvä
The Phantom Finn saattoi valloittaa amerikkalaisten sydämet iloisella 20-luvulla, jolloin charleston, jazz ja kabareet saivat valtaosan väestöstä hurmokseen. Ainakaan Nurmi ei itse hakenut julkisuutta, sillä tapansa mukaan hän ei antanut ainoatakaan haastattelua matkansa aikana. On hyvin ymmärrettävää, että Nurmen palattua Suomeen tasavallan presidentti Lauri Kr. Relander kutsui Nurmen ja tämän äidin Naantalin Kultarantaan vastaanottamaan Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkkiä, mutta miksi myös Yhdysvaltojen presidentti Calvin Coolidge halusi tavata Nurmen? New York Times kirjoitti tammi-maaliskuussa yli 70 uutista Nurmesta ja hänen edesottamuksistaan ja pienemmät lehdet seurasivat perässä. Sanomalehtien rummutus olikin varmasti yksi suuren suosion syy, kuten Nurmi itsekin havaitsi: "Sanomalehden tapaa kaikkien käsissä, mutta niistä luetaan yksinomaan urheilu-uutiset, minkä jälkeen lehti viskataan menemään". Kun Nurmi talvella 1929 teki uuden kiertueen Amerikkaan, kohu oli jälleen melkoinen, mutta vuoden 1925 kaltaiseen kilpailukaruselliin hän ei tällä kertaa ryhtynyt. Paavo Nurmi vieraili Yhdysvalloissa lukuisia kertoja aina 60-luvulle saakka ja hän oli aina haluttu vieras sikäläisten kuuluisuuksien juhlissa.
